Kohti Minskiä osa 2: Alankomaista Serbiaan

Junior Eurovision Song Contest 2018 lähestyy koko ajan kovaa vauhtia ja harjoitukset ovat jo käynnissä Minsk Arenassa. Sunnuntaina kaikki huipentuu suoraan lähetykseen. Eilen käytiin läpi ensimmäiset viisi kappaletta esiintymisjärjestyksessä, tänään ruoditaan seuraavat viisi. "Kohti Minskiä"- sarjan ensimmäisen osan voit lukea tästä.

Alankomaat: Max & Anne -Samen


Alankomaista Minskiin saapuu ystävykset Max & Anne. Max on 14-vuotias ja hän tuli Alankomaalaisille tutuksi paikallisesta The Voice Kids-laulukilpailusta. Vaikka Max on kuuro toisesta korvastaan, se ei hänen laulutaidossaan kuulu. Vapaa-ajallaan Max kuvaa ja editoi videoita YouTubeen, eli uskallusta kameran edessä olemiseen löytyy.

Anne on myöskin 14-vuotias ja Maxin tavoin tuli tunnetuksi Alankomaiden The Voice Kids-laulukilpailun kautta. Ollessaan 8-vuotias, Anne näytteli nuorta Anastasiaa musikaalissa Anastasia. Tämän lisäksi hän on myös näytellyt muun muassa Sound of Musicissa. Laulamisen ohella Anne on tullut tutuksi reality-ohjelmasta De Eindmusical.

Maxin & Annen kappale Samen kertoo ystävyydestä pojan ja tytön välillä, jotka eivät voi olla enää yhdessä. Kappale on suuri voimaballadi ja sen on säveltänyt Babette Labeij, Dimitri Veltkamp sekä Robin van Veen ja sanoittanut Babette Labeij. Kappale lauletaan pääsääntöisesti hollanniksi, mutta kertosäkeessä on lyhyt osa englanniksi. Kappaleen sanoma ja tunne välittyy, vaikkei ymmärtäisi kappaleen tekstiä. Alankomaat todennäköisesti nousee yhdeksi raatien suosikeista, mutta yleisöäänissä saattaa jäädä heikommalle. Toivottavasti sijoitus olisi kuitenkin 10 parhaan joukossa.

Kuuntele kappale: https://www.youtube.com/watch?v=R1SkoyTU5SM

Azerbaidzan: Fidan Huseynova - I Wanna Be Like You


Azerbaidzan lähettää kisoihin 12 vuotiaan Fidan Huseynovan. Fidan käy tällä hetkellä kuudetta luokkaa Baku Oxford Schoolissa. Fidanilla on kokemusta esiintymisestä paljon, ja hän on laulanut maailmankuulun kappaleen Je Suis Malade yhdessä Lara Fabianin kanssa. Vuonna 2016 Fidan lisättiin Golden Book of Young Talents-kirjaan Azerbaidzanin presidentin käskystä. Laulamisen lisäksi Fidan on loistava shakin pelaaja ja hän onkin voittanut useita turnauksia, suurimpana Azerbaidzanin mestaruuden vuonna 2017.

Fidanin kappale I Wanna Be Like You on azerin ja englannin kielillä laulettu. Kappale on loppujen lopuksi erittäin tylsä, eikä siitä oikein saa mitään irti. Hyvinhän Fidan toki laulaa, mutta kappale itsessään ei herätä suurta mielenkiintoa. Kappaleen sävellyksestä on vastannut Isa Melikov ja Fidan itse, sanoituksen puolestaan on kynäillyt Ayten Ismikhanova ja Elvira Michieva. I Wanna Be Like You ei tule todellakaan kamppailemaan kärkisijoista, vaan unohtuu hyvin nopeasti esityksen jälkeen.

Kuuntele kappale: https://www.youtube.com/watch?v=5shqdfKh8uc

Valko-Venäjä: Daniel Yastremski - Time


Isäntämaa Valko-Venäjää edustaa 14-vuotias Daniel Yastremski. Daniel on tuttu lukuisista TV-kilpailuista, muun muassa Ukrainan Talentista ja The Voice Kids-laulukilpailusta. Kuusivuotiaana Daniel pääsi musiikkikouluun ja aloitti pianotunnit. Danielin opettajat huomasivat hänen laulutaitonsa välittömästi ja hänestä tulikin säännöllinen esiintyjä koulun konserteissa kuoron soololaulajana. Musiikin lisäksi Daniel pitää urheilusta, eritoten jalkapallosta ja koripallosta, sekä hän tykkää matkustella. 

Danielin kappale Time on radioystävällinen pop-balladi. Danielin itsensä mukaan kappale kertoo siitä, kuinka jokaisella on omat kriteerinsä onnellisuuteen. Aika näyttää yleensä mistä jokainen ihminen oman onnellisuutensa saa. Kappale saattaa jäädä monelle mieleen Danielin hienosta laulusta, mutta kappale itsessään ei tee hirveän suurta vaikutusta. Ihan kiva, mutta ei riitä. Kappaleen on säveltänyt Kirill Good ja sanoittanut Roman Kolodko.


Irlanti: Taylor Hynes - IOU


14-vuotias Taylor Hynes edustaa Irlantia tänä vuonna. Jo nuorena Taylor alkoi laulamaan ja tanssimaan musiikin soidessa. Hänen onkin sanottu syntyneen esiintymään. Laulamisen ja tanssimisen ohella Taylor näyttelee ja tällä hetkellä hän esittää Ryania koulunsa musikaalissa High School Musical.

Taylorin kappale IOU - joka muodustuu sanoista I Owe You - on kokonaan gaelin kielellä laulettu kappale. Kappale on toimiva kokonaisuus, joka tarttuu kuulijansa päähän kuin tauti. Kappaleen musiikkivideolla esiintyy Irlannin viisuvoittaja vuodelta 1993 eli Niamh Kavanagh, sekä Irlannin tämän vuoden viisuedustaja Ryan O´Shaugnessey. IOU jää varmasti äänestäjillä mieleen, mutta tuskin se kärkikahinoissa kamppailee.

Kuuntele kappale: https://www.youtube.com/watch?v=bWsYZlHuqWs

Serbia: Bojana Radovanovic - Svet


Serbian edustajan viittaa kantaa 13-vuotias Bojana Radovanovic. Bojana on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt voittaa monia palkintoja eri kilpailuissa ja hän on myös osallistunut moniin paikallisiin lasten musiikkifestivaaleihin, joissa hän on saavuttanut loistavia sijoituksia. Laulutuntien ohella Bojana käy tanssitunneilla ja kaikkiin esityksiinsä hän valmistautuu suurella huolellisuudella ja antaumuksella.

Bojanan kappale Svet on perinteinen maailmanrauhaa peräänkuuluttava kappale. Valitettavasti aihe on jo niin loppuun kaluttu, että sävellyksen pitäisi olla huippuluokkaa saadakseen kappaleen kiinnostavaksi. Kuitenkin kappale on suhteellisen mitäänsanomaton. Hyvinhän Bojana laulaa, mutta kappale ei herätä mielenkiintoa. Kappaleen on säveltänyt Marija Maric Markovic ja sanoittanut Marija Maric Markovic yhdessä Bojanan kanssa.

Kuuntele kappale: https://www.youtube.com/watch?v=co7C4YLhVig

Eurovisionistin pisteet Euroviisuasteikolla:

  • Alankomaat: 10
  • Azerbaidzan: 2
  • Valko-Venäjä: 4
  • Irlanti: 4
  • Serbia: 2

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Musisoiden Malmöön osa 5: It's a wrap of the season eli finaalin jälkihöyryt

Musisoiden Malmöön osa 3: Ensimmäisen semifinaalin jälkihöyryt

Musisoiden Malmöön osa 1: Semifinaali 1