Kohti Minskiä osa 3: Italiasta Ranskaan

Ei enää montaa päivää vuoden 2018 Junior Eurovision Song Contestin huipennukseen eli suoraan kisalähetykseen Minsk Arenasta Valko-Venäjältä. Tähän mennessä "Kohti Minskiä"-sarjassa on ruodittu puolet kappaleista ja tänään käydään läpi seuraavat viisi. Aiemmat osat voit lukea tästä (osa 1) ja tästä (osa 2).

Italia: Melissa & Marco - What Is Love?



Italian edustajana nähdään kaksikko Melissa & Marco. Melissa - koko nimeltään Melissa Di Pasca - on 10-vuotias. Hän rakastaa laulaa ja tanssia, ja niiden lisäksi hän osallistuu nykyään myös pianotunneille. Musiikin lisäksi Melissa harrastaa lukemista.

Marco - koko nimeltään Marco Boni - on 14-vuotias. Hän aloitti tanssin harrastamisen jo 4-vuotiaana, mutta löysi rakkauden laulamiseen 8-vuotiaana. Marco on ottanut osaa myös Italialaiseen TV-ohjelmaan Ti Lascio Una Canzone ja vuonna 2017 hän voitti RAI:n järjestämän kilpailun, Prodigin.

Melissan ja Marcon kappale What Is Love? on tehty silmällä pitäen kaksikon söpöyttä. Todellisuudessa kappale olisi pärjännyt huomattavasti paremmin Marcon yksin laulamana, sillä Melissa ei tuo kappaleeseen millään muotoa syvempää ulottuvuutta. Marcon huomattavasti kehittyneempi ääni vie huomion Melissan vielä lapsenomaiselta ääneltä. Kappale ei tee järin suurta vaikutusta ja siitä kuuleekin, kuinka Italia käyttää mieluummin rahansa Euroviisuihin, jossa he vuosittain pärjäävätkin hyvin. Toki Italialla on myös JESCistä voitto vuodelta 2014. Valitettavasti Italia ei tule kovinkaan todennäköisesti pärjäämään kovin hyvin näissä karkeloissa. Kappaleen on säveltänyt Franco Fasano ja Marco Iardella ja sanoittanut Melissa ja Marco itse yhdessä Mario Gardinin ja Fabrizio Palaferrin kanssa.

Kuuntele kappale: https://www.youtube.com/watch?v=fXzZsJMZl0E

Australia: Jael - Champion



Maailman toiselta puolen Australiasta saapuu 12-vuotias Jael. Jael on laulanut ja esiintynyt neljä vuotiaasta asti ja mikä vielä vaikuttavampaa, hän kirjoitti ensimmäisen kappaleensa neljä vuotiaana! 9-vuotiaana hän on jo äänittänyt isänsä studiossa. Jael on voittanut jo useita kilpailuja ja hänet valitaan usein koulussansa johtamaan 100 henkistä kuoroa. Jael on kehittänyt jo vahvan lavakarisman ja yleisö ihasteleekin hänen esityksiään aina.

Jaelin kappale Champion on MSquaredin säveltämä ja sanoittama. Kappale kertoo omien unelmien tavoittelemista ja tarpeeksi yrittämällä voi saavuttaa mitä tahansa. Kappale on erittäin kaunis ja mahtava balladi, jonka Jael esittää upeasti. Australia ei koskaan petä, on kyse sitten Euro- tai Junnuviisuista. Australia tulee ehdottomasti taistelemaan koko kisan voitosta.

Kuuntele kappale: https://www.youtube.com/watch?v=2lWqfWtPE1s

Georgia: Tamar Edilashvili - Your Voice

Georgiaa edustaa 13-vuotias Tamar Edilashvili. Vuonna 2016 Tamar liittyi David Porchkhidze johtamaan musiikkistudioon, Face:en. Sen kautta hän osallistui X Factoriin, jossa hän pääsi semifinaaliin saakka. 

Tamarin kappale Your Voice on Sopho Toroshelidzen säveltämä ja Aleksandre Lordkipanidzen sanoittama. Kappale on yksi tämän vuoden ennakkosuosikeista. Georgialla on taustalla jo kolme junnuviisuvoittoa vuosilta 2008, 2011 ja 2016. Kappale on hieno ja Tamar laulaa todella hyvin, joten kyllä tämä varmasti hyvin tulee myös pärjäämään.


Israel: Noam Dadon - Children Like These


Tämän vuoden Euroviisujen voittajamaata Israelia edustaa 13-vuotias Noam Dadon. Noam aloitti laulamisen nuorena, ollessaan vain viisivuotias hän lauloi veljensä Bar Mitzvah-juhlassa. 10-vuotiaana hän osallistui Master Class-nimiseen Israelilaiseen TV-ohjelmaan, joka kokosi yhteen uniikkeja lapsilaulajia. Noamin lauluääni sai jo silloin koko kansan kyyneliin kauneudellaan. Vapaa-ajallaan Noam laulaa ja äänittää omassa yksityistudiossaan musiikkia, mutta nauttii sen lisäksi jalkapallon pelaamisesta.

Noamin kappale Children Like These nostatti heti valinnan suuren kohun ympäri Eurooppaa. Kappale on todellisuudessa cover-kappale, jonka alkuperäinen esittäjä on Eden Hason. Eden on säveltänyt ja sanoittanut kappaleen ja julkaissut sen itse alunperin jo toukokuussa 2018. Kappale on kuitenkin niin tuore, että se ei ole sääntöjen mukaisesti liian vanha. JESCin säännöt eivät kiellä cover-kappaleen esittämistä, ainoastaan plagiointi on kielletty, joten kappale hyväksyttiin mukaan kisaan. Children Like These on erittäin koskettava balladi ja Noamin äänen taika nostaa kappaleen aivan uusiin ulottuvuuksiin. Nimestään huolimatta kappale lauletaan kokonaan hepreaksi, mikä on vain hyvä asia. Kappale on tämän vuoden parhaita ja toivoa onkin, että se pärjäisi hyvin. Nähtäväksi jää, onko alkuperäisellä julkaisulla vaikutusta Noamin sijoitukseen.


Ranska: Angélina - Jamais Sans Toi


Ranska lähettää kisoihin 10-vuotiaan Angélinan. Angélinan perheessä ei ole hänen lisäkseen musiikillista lahjakkuutta, mutta hän jo viiden vanhana lauloi hyväntekeväisyystilaisuudessa kappaleen Colours of the Wind elokuvasta Pocahontas. Laulamisen ohella Angélina rakastaa tanssia. Musiikki on hänelle kaikki kaikessa ja aina kun hän vain pystyy, jollain tavalla hän kuuntelee musiikkia tai laulaa itse.

Angélinan edustuskappale Jamais Sans Toi on hänen ensimmäinen singlensä, jonka ovat säveltäneet ja sanoittaneet Fico, Comblat, Stawski ja Age Ali. Kappale on tarina ystävyydestä ja se onkin oikea hyvän mielen teos. Jamais Sans Toi on laulettu sekä englanniksi että ranskaksi ja se tässä tapauksessa kappaletta huononna. Iloinen ja tanssittava kappale on noussut yhdeksi ennakkosuosikeista, joten nähtäväksi jää miten käy. Eiköhän tämä hyvin sijoitu.

Kuuntele kappale: https://www.youtube.com/watch?v=LDR9_dX4m1s

Eurovisionistin pisteet Euroviisuasteikolla:

  • Italia: 3
  • Australia: 8
  • Georgia: 7
  • Israel: 12
  • Ranska: 8

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Musisoiden Malmöön osa 5: It's a wrap of the season eli finaalin jälkihöyryt

Musisoiden Malmöön osa 3: Ensimmäisen semifinaalin jälkihöyryt

Musisoiden Malmöön osa 1: Semifinaali 1