Lacuna Coilin tuore Black Anima on totaalinen pettymys

Italian goottimetallijätti (tai italialaiset goottikummit) julkaisivat uuden Black Anima-nimeä kantavan albumin. Edellisestä Delirium-albumista on vierähtänyt jo kolme vuotta ja moni fani onkin odottanut tätä päivää jo pitkään. Valitettavasti ainakaan allekirjoittaneen fanin odotuksiin ei vastattu.

Lacuna Coil on minulle verrattain uusi tuttavuus moneen muuhun yhtyeeseen ja artistiin - joiden musiikkia kuuntelen - verrattuna. Ensimmäinen kosketus yhtyeen kanssa tapahtui vasta vuonna 2014 silloisen suurhitin I Forgive (But I Won't Forget Your Name) myötä. Hittiä seurannut albumi Broken Crown Halo on ehdottomasti mielestäni yhtyeen paras, eikä tuore Black Anima yllä lähellekään sitä.

Black Anima alkaa mystisesti hienolla Anima Nera-kappaleella, joka on tavallaan intro koko albumille. Laulaja Cristina Scabbian ääni on todella tyylikäs ja mahtava. Kappaleen äänimaailmassa on hieman kauhu-viboja. Kappale antaa (aivan liian) korkeat odotukset loppualbumia kohtaan.

Toisena kuultava Sword of Anger jyrähtää käyntiin huomattavasti perinteisempänä Lacuna Coilina. Mieslaulaja Andrea Ferron laulu on äärimmäisen raskasta ja hän vaihtelee hienosti murinan ja semi-puhtaan laulun välillä. Scabbian ääni täydentää Ferron osuuksia hienosti ja ei tarvitse kahdesti miettiä mihin yhtyeen suosio perustuu.

Valitettavasti albumin loistavuus hieman tyssääkin tähän. Kolmantena kuultava, singlenäkin julkaistu Reckless on albumilla parempi kuin singlenä, mutta ei se kyllä mikään huipputeos ole. Hieman mitäänsanomaton ja unohdettava. Onneksi heti perään saadaan yksi Lacuna Coilin parhaimmista kappaleista, ensimmäisenä singlenä julkaistu Layers of Time. Kappale on mahtava tykitys ja Ferron laulusuoritus on järisyttävän upea. Kontrasti Scabbian äänenkäyttöön on erittäin mielenkiintoinen. Hieman harmittaa kuitenkin tiedostaa, että tämä kappale oli niin sanotusti jälkiruoka ennen pääruokaa, koska muu albumi ei yllä lähellekään Layers of Timen tasoa.

Apocalypse onkin sitten albumin ensimmäinen kunnon ohilaukaus. Erittäin varman päälle pelattu ja tutun kuuloinen kappale ei säväytä millään muotoa. On taito pystyä kierrättämään omia melodioitaan ja riffejään niin, että ne kuulostavat samaan aikaan tutulta ja tunnistettavalta, mutta silti uudelta ja modernilta. Tällaisesta hyvänä esimerkkinä voi nostaa Within Temptationin ja Nightwishin. Valitettavasti Lacuna Coil ei siihen nyt kyllä kyennyt. Apocalypsen kanssa tismalleen saman kuuloisia kappaleita on Lacuna Coilin tuotannossa jo niin monta, että tämä hukkuu massaan.

Now or Never on onneksi hieman paremmin tehty kappale. Sen hienous piilee Ferron hieman yllättävässäkin rap-tapailussa. Lisäksi C-osassa kuultavat Ferron ja Scabbian yhteishuudot sekä kitarasoolo ovat todella upeita. Under the Surface on myös ihan hyvä kappale. Raskautensa vuoksi se tulee varmasti tuottamaan keikoilla moshpitteja yleisössä.

Veneficium on albumin mielenkiintoisin ja samalla pisin kappale. Se alkaa upealla oopperamaisella laululla latinaksi, jota kuullaan myös C-osassa ja lopussa. Kappaleessa on myös hieno kitarasoolo. Kuitenkin, kun kuuntelee kaiken tämän alle, on taustalla hyvinkin perus-Lacuna Coil - kappale. Onneksi nämä pienet erikoiset lisäykset pitävät mielenkiintoa yllä, varsinkin kun Veneficiumia seuraava The End Is All I Can See on jälleen totaalinen ohilaukaus. Ihan kiva, mutta kuultu jo.

Save Me on viikko sitten julkaistu viimeinen ennakkomaistiainen albumilta. Tässä on onnistuttu kuulostamaan samaan aikaan tutulta, mutta silti uudelta ja tämä nouseekin albumin parhaimmistoon. C-osassa kuultava puheosuus tuo hienon lisän kappaleeseen. Varsinaisen albumin viimeisenä kuultava nimikkokappale Black Anima sisältää samaa mystiikkaa kuin avauskappale Anima Nera. Kappale on erittäin hyvä päätös varsinaiselle albumille ja se loppuukin hyvällä tavalla kuin seinään.

Spotifysta löytyy myös albumilta kolme bonus-kappaletta, jotka eivät tosiaankaan varsinaiselle albumille kuulu. Tämän vuoksi (vaikka ne onkin tässä arvosteltu) ne eivät vaikuta albumin kokonaisarvosanaan.

Ensimmäisenä bonus-kappaleena kuultava Black Feathers on erittäin hyvä bonus-kappale. Eli toisin sanoen, jos se olisi ollut albumilla, kokonaisarvosana olisi vieläkin matalampi. Täysi ohilaukaus. Through the Flames ja Black Dried Up Heart herättävät kuitenkin kysymyksen, että mitä aktuaalista helvettiä nämä tekevät bonus-kappaleissa, eikä varsinaisen albumin kappaleissa?!? Through the Flames olisi nostanut heittämällä albumia ylöspäin. Ferro vaihtelee kappaleessa laulutyyliään hienosti kesken säkeistön tehden kappaleesta todella mielenkiintoisen. Black Dried Up Heart puolestaan alkaa petollisen rauhallisesti, sillä yhtäkkiä se jysähtää käyntiin yllättävänkin shokeeraavasti (lue: meinasin pudota sohvalta yllätyksestä). Törkeän kova kappale, joka olisi ansainnut paikkansa varsinaisella albumilla.

Kokonaisuutena varsinainen Black Anima on ehjä, mutta valitettavan tuttu ja tylsä. Muutamia loistavia kappaleita lukuunottamatta, albumi on kuin kierrätyskamaa Lacuna Coilin aikaisemmasta tuotannosta. Kun kerran yhtye on riskejä joillain kappaleilla ottanut (niillä albumin parhaimmilla siis), niin miksei niitä riskejä ole otettu sitten muillakin kappaleilla? Pettymys albumista on todella iso. Onneksi aina voi palata kuuntelemaan sitä loistavaa Broken Crown Halo-albumia. Erityismainintana on tosin nostettava hattua Andrea Ferrolle, jonka laulusuoritukset albumilla ovat ehkäpä hänen parhaimpansa koskaan. Harmi ettei kappaleet itsessään tee tarpeeksi oikeutta tälle. Toki Cristina Scabbiakin kuulostaa hyvältä niin kuin aina.

Kappalelista:

1. Anima Nera
2. Sword of Anger
3. Reckless
4. Layers of Time
5. Apocalypse
6. Now or Never
7. Under the Surface
8. Veneficium
9. The End Is All I Can See
10. Save Me
11. Black Anima
12. Black Feathers (bonus)
13. Through the Flames (bonus)
14. Black Dried Up Heart (bonus)

Kokonaisarvosana: 4+/10