Peto on irti! Beast in Black tarjoili näyttävän shown kaikilla herkuilla!


Monstereita. Hevareita. Tulta. Kipiniöitä. Valoja. Konfettia. LED-laseja. Kultalevyjä. Tonttumies. Pornotonttuja. Ja Joulupukki. Tätä kaikkea Beast in Blackin konsertti Helsingin jäähallissa sisälsi. Eurovisionisti pääsi todistamaan vuoden yhtä suurimmista raskaan musiikin spektaakkeleista. Yllä muuten kuva allekirjoittaneen kotiinsa nappaamasta yhtyeen nimmaroimasta frisbeestä.

Aloitetaan purkamaan iltaa erikoisvieraasta eli hirviöyhtye Lordista. Tämä oli yhtyeen ensimmäinen esiintyminen uusissa asuissa ja uuden bassomonsterin, Hiisin, kanssa. Tutuin ja turvallisin ottein Lordi tarjoili tunnin mittaisen hittikavalkadin, jonka aikana kuultiin muun muassa Would You Love a Monsterman?, It Snows In Hell, Hug You Hardcore, I Dug a Hole in the Yard for You, Shake the Baby Silent ja Hard Rock Hallelujah. Mr. Lordin välispiikit olivat jälleen puhdasta kultaa. Lordi aloitti illan loistavasti, mutta kyllä hekin selvästi odottivat Beast in Blackin päästämistä lavalle.

Beast in Black aloitti oman osuutensa aikataulussa ja tykittikin varmalla otteella ensimmäiset kappaleet ilmoille. Hyvin nopeasti kävi selville, että tätä konserttia on valmisteltu huolella ja pitkään. Lava oli rakennettu albumeiden kansikuvissakin esiintyvän pedon muotoon ja kaikki muukin rekvisiitta oli oikein loistavaa ja sopivaa. Uskomatonta ajatella, että yhtye julkaisi debyyttialbuminsa vain kaksi vuotta sitten.

Konsertin valot ja pyrotekniikat oli hiottu täydellisiksi ja massiiviset liekit sekä kipinäsuihkut pamahtelivatkin juuri oikeissa kohdissa. Yhtyeestä huokui tekemisen riemu ja ilo. Nöyrinä ja kiitollisina he yleisöä kiittelivätkin, fanithan tämän kaiken mahdollistavat, niin kuin yhtyeen laulaja Yannis Papadopoulos sen sanoikin.

Yhtyeen isoimmat hitit Sweet True Lies, From Hell With Love ja Blind And Frozen saivat yleisön tanssimaan ja huutamaan viimeisetkin energiat itsestään ulos. Konsertin aikana nopeatempoisten hevi-tykitysten ohella kuultiin onneksi myös rauhallisempaa yhtyeen toisen albumin balladin, Oceandeepin muodossa. Papadopoulos tulkitsi kappaleen äärimmäisen hienosti ja uskallan väittää, ettei hallissa kovin montaa ollut, joka ei olisi kylmiä väreitä siitä saanut. 

Kesken konsertin yhtye yllätettiin mukavasti. Heille tultiin jakamaan Beast in Blackin ensimmäiset kultalevyt. Yhtyeen jäsenten ilmeet olivat näkemisen arvoiset ja selvästi liikuttunut Papadopoulos kiitteli kovasti kannustavaa yleisöä. Yhtye itse puolestaan järjesti kesken Crazy, Mad, Insane-kappaleen yllätyksen, kun lavalle kävelikin itse Joulupukki yhdessä kahden erittäin niukkoihin asuin sonnustautuneen naisoletetun-tontun kanssa. Papadopouloksella oli kappaleen aikana silmillään LED-lasit, joissa luki Tonttumies, joten kajareista alkoikin soimaan The Joulukalenterista tuttu Tonttumies. Pukki ja tontut viskelivät lahjapusseistaan lahjoja yleisöön.

Ilta päättyi suurien tunteiden saattelemana konfettisateeseen. Erittäin kiitolliset ja liikuttuneet yhtyeen jäsenet kiittelivät vuolaasti yleisöä ja heittivät rumpukapuloita sekä kaksi nimmaroitua frisbeetä yleisöön, joista toinen tosiaan allekirjoittaneelle päätyi. Huikea ilta, tämä tullaan muistamaan ikuisesti! Tästä on hyvä siirtyä lomatunnelmiin niin Lordin, Beast in Blackin kuin allekirjoittaneenkin!

Settilista:
  1. Cry Out for a Hero
  2. Unlimited Sin
  3. Beast in Black
  4. Eternal Fire
  5. Blood of a Lion
  6. Go to Hell
  7. True Believer
  8. Heart of Steel
  9. Born Again
  10. The Fifth Angel
  11. Repentless
  12. Oceandeep
  13. Die by the Blade
  14. No Surrender
  15. Zodd the Immortal
  16. No Easy Way Out
  17. Sweet True Lies
  18. Crazy, Mad, Insane
  19. From Hell With Love
  20. Blind And Frozen
  21. End of the World
Alla illan kuvasaldoa:










































Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Musisoiden Malmöön osa 5: It's a wrap of the season eli finaalin jälkihöyryt

Musisoiden Malmöön osa 3: Ensimmäisen semifinaalin jälkihöyryt

Musisoiden Malmöön osa 1: Semifinaali 1