Someveteraani avautuu kokemuksistaan hienon albumin merkeissä


 

Someveteraani Benjamin heitti muutama vuosi sitten englanninkieliset kappaleensa roskakoriin ja muutti musiikkityylinsä suomenkieliseen dance-poppiin. Useamman suomenkielisen kappaleen jälkeen vihdoin ja viimein saatiin myös kokonainen albumi, joka ei tosin sisällä ensimmäisiä suomenkielisiä kappaleita ollenkaan. Albumi nimensä mukaisesti kertoo sosiaalisen median maailmasta ja Benjaminin omista kokemuksista siellä.

Albumi alkaa WWW-kappaleella, joka sisältää hienot ja henkilökohtaiset sanat Benjaminin elämästä. Erittäin tanssittavana kappaleena WWW avaa albumin vakuuttavasti ollen myös - ainakin allerkirjoittaneen mielestä - Benjaminin parhaita kappaleita ikinä. Toinen albumin kappale TikTok on saanut nimensä samaisesta sosiaalisen median palvelusta ja kappale kuvastaa ja kritisoi nykypäivän somekulttuuria ja sen huonoja puolia ironian kautta. Singlenä TikTok ei vakuuttanut, mutta osana albumia se toimii huomattavasti paremmin.

Catfish on hieman pettymys. Alku tuo etäisesti mieleen Sannin kappaleiden alut. Vaikka kappale alkaakin vakuuttavasti ja kasvatus kohti droppia saa jammailemaan mukana, tulee allekirjoittaneen mielestä suurin virhe dropissa, mitä voi tehdä, eli se ei lähde täysillä. Kyseessä on siis klassinen floppidroppi-ilmiö, josta taannoin Antti Tuiskun Valittu Kansa-albumin kappaleitakin kritisoin. Menee siis valitettavasti ohilaukauksen puolelle tämä kappale. 

Diilerit kertoo addiktioista ylipäänsä, mutta keskittyy kuitenkin eniten sosiaaliseen mediaan. Kappale on rauhallinen balladi, joka sopivasti hieman rauhoittaa albumia hetkeksi. Kappale on yllättävänkin kaunis ja lopussa kuultava saksofoni-soolo on todella hieno. Anonyymi vie takaisin tanssilinjalle ja huomasin jälleen jammailevani täysillä mukana. Kunnon dropilla tämä olisi räjäyttänyt pankin, mutta joka tapauksessa kyseessä on albumin parhaimmistoa.

BOOMERi ironisoi vanhempien ihmistien (eli boomereiden) suhtautumista nykynuoriin. Kappaleella tuodaan kuulijalle kaikki nuorisokulttuurin ilmiöt samalla vitsaillen klassisilla "ennen hiihdettiin kesälläkin kouluun 200 kilometriä"-tyylisillä heitoilla. Erittäin kova kappale ja sopivan ironinen. 

Mies onkin sitten albumin henkilökohtaisin kappale niin allekirjoittaneelle kuin varmasti myös artistille. Kappale kertoo siitä, kuinka miehille luodaan usein tietynlainen malli siitä, millainen pitäisi olla. Benjamin avaa myös omia kokemuksiaan, koska hän ei ole koskaan ollut niin sanottu macho-mies. Kyynel saattoi nousta myös allekirjoittaneen silmään, tähän nimittäin tuli samaistuttua todella paljon. Albumi päättyy 1,5 minuutin mittaiseen outroon Kultapoika. Lyhyydestään huolimatta kappale ehtii käsittelemään myös syviä asioita ja onkin todella hyvä päätös koko albumille.

Kokonaisuudessaan albumi on toimiva ja ehjä kokonaisuus. Teema kantaa koko albumin läpi ja kappaleet saavat kuuntelijan pohtimaan paljon nykypäivän menoa. Benjamin avaa upeasti omia kokemuksiaan ja tuo hienosti esille monia nykypäivän vaikeuksia, minkä kanssa varsinkin nuoret painivat. Uskon, että tämä albumi tuo voimaa ja lohtua monelle nuorelle. Vaikka kaikki kappaleet eivät olleetkaan nappisuorituksia, on kyseessä erittäin hyvä teos ja uskallan väittää, että Benjamin tulee vielä nousemaan yhdeksi Suomen suurimmista pop-artisteista, kunhan hän vaan jaksaa töitä sen eteen tehdä.

Kappalelista:

  1. WWW
  2. TikTok
  3. Catfish
  4. Diilerit
  5. Anonyymi
  6. BOOMERi
  7. Mies
  8. Kultapoika
   Kokonaisarvosana: 9/10

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Musisoiden Malmöön osa 5: It's a wrap of the season eli finaalin jälkihöyryt

Musisoiden Malmöön osa 3: Ensimmäisen semifinaalin jälkihöyryt

Musisoiden Malmöön osa 1: Semifinaali 1