UMK24-kappaleet ruodinnassa osa 1: Raati

Se on täällä taas eli Uuden musiikin kilpailu! Kisaanhan ei ole enää viikkoakaan aikaa ja onkin aika julkaista Eurovisionistin raadin tulokset. Tänä vuonna tehdään taas uusia juttuja ja nyt myös lukijat pääsevät antamaan äänensä. Anna pisteesi tämän linkin takaa. Äänestys on auki keskiviikkoon 7.2. asti ja tulokset julkaistaan torstaina 8.2.

Raadin osalta tuttu jengi on jälleen koossa eli Laura, Joona, Aaro ja meitsi eli Topi/Eurovisionisti. Pisteet on jälleen annettu oman maun mukaan viisutyyliin eli 1-8, 10 tai 12. Usealle biisille on voinut antaa samat pisteet. Mutta eiköhän lähdetä katsomaan, mitä mieltä raati on! Kaikki tämän vuoden biisit voit kuunnella tästä.

Cyan Kicks - Dancing with demons

Heiltä odotin paljon, edellinen kisabiisi oli super. Alku oli lupaava, kertosäe kuitenkin lähti väärään suuntaan jääden valitettavasti vähän valjuksi. C-osan laulu oli todella kummallinen ja irrallinen. Biisinä ihan ok, mutta iso pettymys. Pisteet 5.

-Laura

Cyan Kicks tuntuu hallitsevan melodioiden sävellyksen rehellisessä pop rockissa. Kuten heidän aiempikin UMK-kappaleensa, tämä jäi mieleen vaikka kappaleella ei mitään erityisen syvällistä sanottavaa ollutkaan. Kevyt sanomaltaan, mutta mukavaa kuunneltavaa. Ehkä sanoitusten tapaan jopa tanssittavaa. Annan tälle arvosanan 10.

-Joona

Yllättävän nopea paluu UMKamppailuun!

Honestly en ollut yhtään varma mitä odottaa kun selvisi, että CK palaa UMK:hon jo näinkin nopeasti. Elättelin toiveita jostain Hurricanen tyylisestä tai jopa kovemmasta setistä, mutta ensi reaktiolta jäi kyllä todella vaisuksi. Biisissä käytännössä käänteinen ongelma Hurricane -biisiin verrattuna, eli nyt instrumentaali on täydessä loistossaan, mutta tietyt samankuuloisuudet Saara Aallon UMK biiseihin jäi hieman itseä vaivaamaan. Hyvin pitkään kesti myös siinä, että biisistä jäi oikeastaan mitään mieleen, koska jo pelkästään kappaleen nimen lukiessa itsellä lähtee helpommin pyörimään Månsin Heroes. Tämä nyt ei sinäänsä varmaan CK:n syy, mutta silti mainittavan arvoinen asia mielestäni. 

Lyhyesti siis: Biisi on ihan sellainen perus hyvä ja kuunneltava rokki paukutus, jolta jää ikävästi hieman puuttumaan oma identiteetti.

6 pistettä.

-Aaro

Cyan Kicksin fanina olin erittäin tyytyväinen siitä, että yhtye lähti näinkin pian uusiksi mukaan. Dancing with demons on ehtaa Cyania ja erittäin loistavaa sellaista. Tälle varmasti tulee erittäin näyttävä ja asennetta täynnä oleva esitys, joten uskon, että livenä paranee entisestään!

12 pistettä.

-Topi

Sexmane – Mania

Tämä on taas tätä tämmöstä nuorisolaismusiikkia, johon en oikeen oo päässy kiinni. Ottaen huomioon hypen, mikä Sexmanen ympärillä pyörii, en todellakaan tämän biisin kautta pääse siihen kiinni. Itseään toistava rallatus, joka ei kyllä puhuttele millään tavalla. Kappaleen kitaroinnista pidin, muustapa juuri en. Pisteet 2

-Laura

En tiedä kärsiikö Max itse mielialahäiriöstä, mutta aihe kyllä koskettaa monia, myös taiteen ja menestyksen huipulla olevia. Lämpenen sanomalle, mutta biisin edustama autotune-räppi ei ole koskaan oikein uponnut minuun. Genressään kuitenkin ihan mukiinmenevä kipale. Arvosanani tälle on 7.

-Joona

Manesex pyrkimässä viisulavalle flexaamaan saavutuksiaan, eh

Jooh tota noin. Ekalta kuuntelulta biisi ei jättänyt juuri minkäänlaista vaikutusta ja uudelleen kuuntelussa ottanut vaan enemmän ja enemmän osumaa. Paras osa kappaletta ehdottomasti instrumentaali ja siihen se sitten oikeastaan jääkin. Maxin ääni kuulostaa jo studio versiossa hajoavan aika paljon, eikä autotunen lätkäiseminen päälle juuri auta asiaa tai luo luottoa biisiin. Sanoituksiltaan kappale on hyvin hämmentävä UMK:hon lähetettäväksi. Jotenkin vaan ei kuulosta kovinkaan hyvältä että biisiä lähdetään tekemään ajatuksella "meitsi onki myyny kultaa ja platinaa, jee jee kattokaa ku oon cool"

Lyhyesti: Aika mitäänsanomaton ja jopa aika mauton kappale omaan makuun, ei jatkoon.

2 pistettä.

-Aaro

Sexmanen musiikki ei ollut aiemmin tuttua, eikä tämän biisin myötä tule siihen tutustuttuakaan. Tärkeä aihe kappaleessa, mutta ei hirveästi herätä tunteita. Laimeaksi jää. Kovasti mainostettu kitarasoolokin jää vaisuksi ja oikeastaan hieman irralliseksi osaksi kappaletta. Maxin ääni kuitenkin on hieno ja sopii tähän, siitä pisteet.

2 pistettä.

 -Topi

Sara Siipola – Paskana

Rakastan Saran ääntä, sillä on mahdollisuus tehdä hienoja asioita. Kappaleen nimestä voi päätellä jo riipivää tarinaa, ja sitä todella saa. Kertosäe saa aikaan kylmiä väreitä ja kappaleen melodia tukee sitä epätoivoa, jonka Sara tulkinnallaan välittää. Kaikenkaikkiaan, aika nappi! Pisteet 10

-Laura

Ihan kivaa vaihtelua erobiisiksi, joka ei kategoriana lähtökohtaisesti uppoa minuun. Perinteisen melankolisen vollotuksen sijaan energiaa ja tunteita. Kuitenkaan loppujen lopuksi kappaleena biisi ei herättänyt sen suurempia tunteita tai ajatuksia. Arvosanani on kädenlämpöinen 4.

-Joona

Sydäntäraastavaa ja voimakasta paskaa!

Ensikuuntelulta kappale ei jäänyt pahemmin mieleen ja olin jo melkein unohtanut kappaleen olemassa olon seuraavana aamuna. Kuitenkin uudelleen viikkojen kuluessa kappaleeseen palatessa alkoi kipale kasvamaan aika vahvaksi vedoksi. Saran äänessä kuuluu tunne niin helekkarin vahvasti ja sanoitukset kuulostavat ihanan autenttisilta. Hyvinkin tyytyväinen siihen, että vuoden balladi-laatikko voidaan täyttää näinkin rap vaikutteita omaavalla biisillä. Biisi hipoo juuri sitä jotain, mitä kaipaankin ja sen myötä oli helppo antaa korkeat pisteet. Uskallan väittää että niin kuin aina, myös tämä biisi olisi voinut olla juuri se täydellinen paketti, kunhan viimeiseen kertosäkeeseen oltaisi se modulaatio saatu. Tämä myös henk. koht. ykkönen.

10 pistettä.

-Aaro

Tätä on odotettu! Suomella on mahtava, upea, kaunis omankielinen balladi kisassa. Tää tulkinta ja biisi osuu niin syvälle ettei rajaa, oon aivan myyty. Siipola viisuihin ehdottomasti (mikäli lavaesitys toimii)!

12 pistettä.

-Topi

Jesse Markin – Glow

Tykkään Jesse Markinin tuotannosta tosi paljon, ja hänen kappaleesta odotin paljon. Suurilta osin kappale onnistuu lunastamaan odotukset. Tykkään kappaleista, josta ensi kuulemalla ei oikein osaa sanoa juuta eikä jaata mutta kun sitä kuuntelee enemmän, alkaa siitä kerta kerralta pitää enemmän. Tämä on just semmonen! Kertosäe on ihana, iskee heti ja menee kyllä jalan alle. Tätä haluan tanssimaan kesäyöhön!

Pisteet 10

-Laura

Tämä oli oikeastaan aika kiva, hyväntuulinen räppi positiivisella sanomalla. Hyvän poprallatuksen tavoin melodiakin jäi soimaan korviin kappaleen päätyttyä. Ei edusta ominta musiikkimakuani, mutta ei minulla toisaalta valitettavaakaan tule mieleen. Arvosanani tälle on 8.

-Joona

Honestly, vihdoin jotain freshiä soundia viisuihin! Mutta riittääkö?

Aloitan siitä, että rakastan tätä ihanan kansainvälistä ja folk-vivahteista soundia, jolla Jesse biisin lähti tekemään. En oikein olisi ikinä uskonut, että jotain tällaista voitaisiin suomen viisukandidaateissa edes nähdä, mutta ihan tyytyväinen lopputulokseen. Nonniih ja sitten kun kaikki positiivinen on päästetty ilmoille, onkin aika päästä kappaleen moniin epäkohtiin. Kappaleen uniikin soundin myötä siihen on hyvin vaikea päästä sisään, kuitenkin hitaasti lämpenemisen sijasta alkoi kappale kuulostaa vaan jotenkin tyhjältä kuorelta, jossa kaikki panostus pumpattiin kertosäkeen tanssittavuuteen ja säkeistöt jäivät vähän hunningolle. Myös lopun "you're gonna make, you're gonna make" toisto käy pidemmän päälle vaan puuduttavaksi.

4 pistettä.

-Aaro

Tässä on hieman futisbiisin vibaa. Eikä edes oikestaan hieman, vaan aika paljon. Yllättävän hyvä, mutta toistavuus rupeaa ärsyttämään. Jesse on ilmoittanut, että ei viisuihin lähde, jos UMKn voittaa, joten en usko tämän kovin korkealle pääsevän. Ihan mainio, mutta voisi jättää FIFAn taustamusiikiksi.

4 pistettä.

Windows95man - No Rules!

Tästä tulee etäiset käärijävibat, yhdistettynä kunnon ysäridiskoon. Jatkoon! En oikeen osaa sanoa mitään muuta, kun että hauska biisi jota ihan varmasti kuullaan kesällä niissä yökerhoissa, jonne mennään tamppaamaan kun viimestä päivää!

Pisteet 8

-Laura

Tässähän on kaikki 90-luvun tanssipopin ihanteet: jumputtava teknobasso, syntikat ja viimeisen kertosäkeen modulaatio. Selvästi kieli poskella tehty, joten ei tätä kannata liian tosisaaan käydä analysoimaan. Jäi hyvällä tavalla mieleen, ja olisi toki hauska saada lisää rallienglantia maailmalle. Arvosanaksi 10.

-Joona

See if I care, see me SLAY!

No huh huh miten ihanan campy ja energinen eurodance parodia artistilta, josta en ole ikinä ennen kuullutkaan. Biisissä on paljon hyvää, hyvin vähän huonoa. Teemun säkeistöt on niin ihanaa camp bait settiä että eihän niitä voi muuta kuin rakastaa. Osalle tämä rallienglanti lähestymistapa vaikuttaa pakotetulta Käärijän kopioinnilta, mutta oma kantani on... MITÄ VÄLIÄ SEE IF I CARE, SEE ME SLAY. Sitten toinen todellinen highlight kappaleessa on Henrin kertosäkeiden laulut, jotka nappaa välittömästi mukaan ja alkaa tanssijalka vipattamaan. Ylipäätään kappaleessa tapahtuu koko ajan niin paljon, ettei kipale missään kohtaa tunnu liian pitkältä. Koko vajaa 3 minuuttia on ihan puhdasta viihdettä alusta loppuun. Ja sitten... oma rakkaani... MODULAATIO tekee paluun vikaan kertosäkeeseen ja melkein ihan yksinään nosti oman pisteytyksen kahteentoista asti. Mutta ei se nyt ihan kuitenkaan sinne täysiin pinnoihin yllä, W95M jää omassa listassa hyväksi kakkoseksi.

10 pistettä.

-Aaro

No nyt jysähti ja lujaa! Hävytön ysäribängeri, joka saa jalan kyllä vipattamaan ja lujaa. En hirveästi yleensä ysärimusasta diggaa, mutta tää on se kuuluisa poikkeus sääntöön. Erittäin kova ja todella toivon, että laulu onnistuu myös livenä. Energiaa ainakin riittää ja uskon, että Nokia areena tulee räjähtämään tämän myötä.

10 pistettä.

-Topi

Sini Sabotage - Kuori mua  

Okei tässä käytetään metaforana sipulia, ja tätä kuunnellessa on olo kun sipulia kuoris. Koskaan ei voi tietää mitä seuraavan kerroksen alta tulee, onko se pilalla vai ei. Tuntuu et tässä on todella monta erilaista tyyliä vaan ämpätty yhteen, enkä todella tiedä mitä tästä ajatella. Ainoastaa hätänen olo kasvo itellä, mitä pidemmälle kappale eten. Harmi, potentiaalia olis voinu olla.

Pisteet 4

-Laura

Öhm.. en ole täysin varma parodioiko tämä kappale tekosyvällisyyttä vai onko tämä tehty tosissaan. Parodiana tämä on ihan nerokas: biisi on itsessään pinnallinen, viljelty finglishillä ja kertosäe alkaa hieman epävireisellä uuh, ahh huudahduksella. Kirsikkana kermakakun päällä on kielikuva sipulista, joka voisi olla seitsenvuotiaan keksimä. Pahoin kuitenkin pelkään, että tämä ei ole parodiaa. Arvosanani on 2.

-Joona

Täydellisen viha-rakkaus suhteen luoma Pussy-pop bangeri!

Koko oman UMK seuraamisen historiassa en ole ikinä tehnyt näin vahvaa 180 käännöstä kappaleen arvostelussa. Ensimmäisiltä kuunteluilta en löytänyt biisistä mitään hyviä puolia ja olin jo hyvin valmis antamaan kappaleelle 1p ja unohtamaan sen tämän vuoden kandidaateista. Sitten alkoi kriittinen ajattelu ja oman ajatuksenkulun kyseenalaistaminen, sillä olen jo vuosia toivonut että Suomen musiikki scene saisi saksan pop-lahjan Kim Petrasin kaltaisen itsevarman ja seksiä tihkuvan musiikintekijän. Noh, tätä ajatusta punniten pistin Kuori Mua soimaan vielä kertaalleen ja AVOT, taivas oli auki. Tähän herätessä ei kappaleen luukuttamiselle ole näkynyt vieläkään loppua ja honestly, miten on edes mahdollista vihata kappaletta, joka on näin mestarillisesti tehty provosoimaan juurikin oikeita ihmisiä. Sini hyppäsi siis omalle kolmossijalle ja nyt vaan toivotaan ja rukoillaan, että livelle ei käy Bessit

10 pistettä.

-Aaro

Tästä on eniten kaksjakoiset fiilikset. Samaan aikaan täs on jotai todella siistiä ja jotain helvetin ärsyttävää. Tälle voi tulla todella veikeä esitys, mutta sekin saattaa mennä aivan päin mäntyä. Jännä nähdä, miten tämän käy, mutta omalla listalla jää lopulta aivan häntäpäähän.

2 pistettä.

 -Topi

Mikael Gabriel x Nublu - Vox Populi

Mulla oli näitä kohtaan varmaan eniten ennakkoluuloja. Täytyy sanoa, että ei ollu niin huono kun oletin, mutta eipä kyllä pankkikaan räjähtäny. Ihan hauska biisi lenkille vauhdittajaksi, mutta siinäpä se.

Pisteet 5

-Laura

Kappale taitaa kertoa kansan äänestä, vai jäiköhän se joltain kuulematta? Vox populista tuli lauluntekijöille liian lentävä lausahdus, jonka lopputuloksena puolet lyriikoista on vox populia (no ei nyt ihan 14,5%, kyllä, oli pakko laskea). Biisi herättänee keskustelua sensuurista, sananvapaudesta ja misinformaation leviämisestä. Somekin mainittiin. Biisinä tämä ei kuitenkaan jäänyt erityisemmin mieleen, vaikka viron kieltä olikin mukava kuulla. Arvosanani tälle on 5.

-Joona

En jaksaisi vaivata päätäni tällä kappaleella ihan liikoja, joten pidetään tämä lyhyenä. Kappaleen ainoa pelastava voima on Nublun verse, eikä sekään ole mitenkään erityinen. Mikael Gabriel vaan ei enää omaa minkäänlaista musiikillista karismaa ja se ei ole varmaan ikinä näkynyt niin selkeästi, kuin tässä "Kansan ääni" rallatuksessa, joka kuulostaa lähinnä elämään kyllästyneiltä boomereilta valittamassa siitä, kuinka nykyään ei saa enää kenenkään tunteita loukata sananvapauden haarniskassa. Tsori Miglu ja Nublu, mut ei jatkoon.

1 piste

-Aaro

Ei tämäkään oikein toimi, vaikka kova yritys on. Eestin kielinen kakkossäkeistö ainakin itseäni häiritsee suuresti, sillä siitä ei oikein saa mitään selvää, eikä erota mitään sanoja. Lähinnä tuntuu muminalta, mikä häiritsee. Kertosäe olisi saanut olla myös huomattavasti räjähtävämpi. Ihan kiva, mutta ei riitä. Tanssittaa kyllä muutaman bissen jälkeen.

3 pistettä.

-Topi

Näin on raadin mielipide kuultu. Alla raadin tulokset kokonaisuudessaan, mutta nyt on teidän lukijoiden aika kertoa myös mielipiteenne. Eli käykää äänestämässä täällä, tulokset julkaistaan torstaina!

Raadin ranking:

  1. Windows95man 38p
  2. Sara Siipola 36p
  3. Cyan Kicks 33p
  4. Jesse Markin 26p
  5. Sini Sabotage 18p
  6. Mikael Gabriel x Nublu 14p
  7. Sexmane 13p

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Musisoiden Malmöön osa 5: It's a wrap of the season eli finaalin jälkihöyryt

Musisoiden Malmöön osa 3: Ensimmäisen semifinaalin jälkihöyryt

Musisoiden Malmöön osa 1: Semifinaali 1