Vain Lordi voi tehdä tällaista: arviossa Lordiversityn SuperFlyTrap


Hirviöyhtye Lordille ei riittänyt fiktiivinen kokoelma. Lisäksi piti tehdä se katalogi, mistä fiktiivinen kokoelma on mukamas koottu. Näin syntyi monsterieepos Lordiversity, joka sisältää seitsemän albumia, joista jokainen edustaa erilaista musiikkityyliä ollen kuitenkin uskollinen Lordin omalle tyylille. Näistä Lordiversityn sisällä järjestyksessään toinen julkaistiin ensimmäisenä suoratoistopalveluihin. Diskoalbumi kantaa nimeä SuperFlyTrap.

Albumi jyrää käyntiin samantien niin ABBAna kuin mikään vaan voi. Hetken jopa voisi luulla Lordin vain tehneen ABBA-covereita levyllisen, mutta ei, ehtaa omaa materiaalia tämä on. Avauskappale (SCG-intron jälkeen) Macho Freak vie heti mielikuvat Mamma Mia-elokuviin ja ainakin allekirjoittanut leikettelee ajatuksella Mamma Mia-elokuvan kaltaisesta Lordi-elokuvasta.

Albumi jatkaa samalla linjalla alusta loppuun, eikä sinällään enempää tarvitse kappaleita eritellä. Albumin parhaimmat hetket kuitenkin ovat koko Lordiversityn ensimmäisenä singlenä julkaistu Believe Me, gospel-vivahteita sisältävä Cast out from Heaven sekä albumin päättävä yllättävänkin herkkä Cinder Ghost Choir. Kaiken kaikkiaan albumi on erittäin onnistunut ja jättää suuren odotuksen muille Lordiversityn albumeille. En tiedä onko SuperFlyTrap nerokkainta vai typerintä mitä Suomen musiikkikentällä on koskaan tehty, mutta ei sen väliä, täyttä timanttia se joka tapauksessa on!

Kappalelista:

  1. SCG Minus 6: Delightful Pop-Ins
  2. Macho Freak
  3. Believe Me
  4. Spooky Jive
  5. City of the Broken Hearted
  6. Bella from Hell
  7. Cast out from Heaven
  8. Gonna Do It (Or Do It and Cry)
  9. Zombimbo
  10. Cinder Ghost Choir
Kokonaisarvosana: 10/10

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Musisoiden Malmöön osa 5: It's a wrap of the season eli finaalin jälkihöyryt

Musisoiden Malmöön osa 3: Ensimmäisen semifinaalin jälkihöyryt

Musisoiden Malmöön osa 1: Semifinaali 1